Suomalaiset ovat päivittäin monenlaisten uutis-ja tietovirtojen kohteena tiedotusvälineiden toimesta. Lisäksi kansanmedia erilaisissa tiedotusvälineiden foorumeissa välittää näkemyksiä ihmisten käsityksistä ympäröivästä maailmasta.

Suomalaisen tiedonvälitykseen näyttää pesiytyneen löysät lausunnot ajankohtaisista asioista, jotka ovat puolitotuuksia tai suorastaan emävalheita. Lehtien kirjoittelujen perusteella mm. voisi luulla, että Suomen johtava lastenhoidon asiantuntija on kotiäiti Mikkonen. Kun tiedetään, että hänen mielipiteensä ovat hänen omiaan.

Tunnettua on, että tiedotusvälineet kamppailevat lukijoistaan raflaavilla otsikoilla ja rahaa kilisee näiden avulla mediatalojen kassoihin. En haluaisi olla kyyninen tai epäleväinen Tuomas.

Mutta erilaisiin tiedotusvälineissä oleviin ”totuuksiin” tulee suhtautua varauksella etenkin jos ne ovat luokiteltavissa mielipiteisiin. Kuten tässä ”nina-mikkostelussa” kun hän puhui täyttä potaskaa lasten huostaanottojen määrästä Suomessa, eräässä lehtihaastattelussa. Lehtien sisällöntuottajista useimmat eivät tarkista haasteltavan esittämiä ”faktoja”. Tällainen journalistiikka tekee tiedon kuluttajasta väkisinkin epäileväisen.

Etenkin viranomaisten tai opetushenkilökunnan ei tulisi sortua levittämään oletuksia tai puolitotuuksia ajankohtaisista asioista. Tällaiseen tiedonvälitykseen sortui julkisuudessa kotiseutuni koulujen ruokahuollosta vastaava ruokapalvelupäällikkö kun hän puhui kaupungin säästöohjelman vaikutuksista kouluruokaan tai terveyskeskuslääkäri, joka puhui alueella jylläävästä Norovirus-epidemiasta.

Tällaisella epidemia-tiedotuksella ruokittiin vain huhuja ja puolitotuuksia ihmisten keskuudessa, kun asian tutkimukset ovat vielä keskeneräisiä. Samalla kun se murentaa viranomaisten uskottavuutta tosiasioiden informoijina. Yleensä viranomaisten tiedonvälityksen tulee perustua tosiasioihin eikä oletuksiin.

Oma lukunsa tiedonsiirtäjinä ovat ns. puskaradiot, joiden tiedonsiirrot voivat olla vaarallisia. Etenkin jos siihen sortuvat opetushenkilökuntaan kuuluvat, joiden vastuu näissä kysymyksissä on erittäin suuri. Usein miten tiedon vastaanottajat, koululaiset, eivät kyseenalaista opettajan antamaa tietoa vaan pitävät sitä totuutena.

Usein viestit erivälineissä ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä, johon on liitetty tietoisesti tai tiedostamatta omia henkilökohtaisia kokemuksia elämästä. Niin tämäkin blogi merkintä, johon olen hakenut tietoa eri lähteistä. Lukijan vastuulle jää sen arviointi oliko tässä kirjoituksessa totuuden siementä vai fiktiota.