Mennyt viikko on ollut murheellinen. Esiin nousee kysymyksiä, jotka eivät saa vastauksia. Mitkä tekijät ovat Suomen koulunuoria Jokelassa kohdanneen tragedian sysänneet liikkeelle? Mielenterveystyössä mukana olevat ovat aavistaneet pahuuden voimien olevan tulossa, he ovat varoittaneet päättäjiä, jo vuonna 2001, tulevasta kun mielenterveystyön ennaltaehkäisyyn tarkoitettuja yhteiskunnan varoja on karsittu.

 

Onko yhteiskuntamme lisännyt paineita ihmisille hyvinvointitavoitteillaan ja suoritustavoitteillaan? Mikä suomalaisia vaivaa kun aseilla, tappeluilla ja murhilla ratkaistaan ihmisten välisiä asioita. Nyrkit puhuivat viimeksi lauantaiyönä (10.11.) Turun Suurtorilla kun 16 nuoren nuorisojoukko selvitteli välejään nyrkeillä.

 

Jokelalaisia kohdanneen suurtragedian uutisointi lehdissä, radiossa ja televisiossa puistatti eikö Suomen sanasepoilla ole hienotunteisuutta tällaisen järkyttävän ja koko yhteiskuntaa ravisuttavan tragedian edessä. He olivat kuin hyeenat ihmisten kimpussa kärkkymässä lausuntoja kuin olisivat käsikirjoittamassa raakaa rikosromaania. En sano, että asiasta pitäisi vaieta vaan suurshokin keskellä elävien ihmisten tunteita tulee kunnioittaa. Tapahtumien kuvailuun on riittävästi aikaa, kun sen aika on, ihmisten pitää saada "tuumaustauko" surunsa ja järkytyksensä käsittelyyn.

 

Toivottavasti me opimme tästä jotain mutta pitikö se tapahtua näin kauhistuttavalla tavalla. Suuresti arvostamani lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen sanoo, Sanomalehti Ilkassa 9.11.2007, "ettei kulttuurimme salli ongelmista puhumista. Huolen kertominen jopa terveydenhoitajalle saattaa tuntua vanhemmista ylivoimaiselta". [1]Hänen haastattelunsa lukeminen avaa tätä solmua osaltaan ja haastattelun olisi jokaisen syytä, lasten vanhemman ja aikuisen, lukea hyvin tarkkaan.

 

Syvänmurheen keskeltä on kuitenkin noustava jaloilleen ja jatkettava elämää mutta se vie useita vuosia, että se oikea raide löytyy, jotkut selviävät vähemmällä toiset joutuvat tekemään enemmän töitä murheensa voittamiseen. Suomalaisten vanhempien, poliittistenpäättäjien ja kaikkien suomalaisten on syytä arvioida suhteensa uudelleen ihmisyyteen. Olisiko nyt aika välittää toisistamme ja lapsista sekä nuoristamme aidosti. Milloin kysyit viimeksi läheiseltäsi, että mitä Sinulle kuuluu?