<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

2002005.jpg

 

Vuoden luontokuvafestivaali, [1]19.10.2008 Helsingissä oli vahvavetoomus sen puolesta, että me ihmiset oivaltaisimme lopultakin kuinka riippuvaisia me olemme luonnosta ja maapallon ekologisesta tasapainosta. Suomalaisten ja ulkomaalaisten esiintyjien valokuvat ja esitykset toivat esille sen mitä me olemme tuhoamassa, peruuttamattomasti. 

 

Ruotsalainen valokuvaaja Mireille de la Lez on kuvannut viisi vuotta maapallon pohjoisella napaseudulla sen kiistattomia kuninkaita jääkarhuja. Hänen viestinsä yleisölle oli se, että ilmastonmuutos vaurioittaa vakavasti maapallon ympäristöä ja sen merkit ovat yhä huolestuttavammat pohjoisella maapallon puoliskolla.

 

Nämä huippukauniit luontokuvat herättivät kysymään jälleen kerran vastuutamme ainutlaatuisesta maapallostamme. Tämän kaiken kauneuden luonnossa me olemme tuhoamassa, elleivät ihmiset tee osuuttaan ympäristön suojelussa ja luovu vähän itsekkyydestä. Oman ympäristökäyttäytymisen voimme aloittaa pienistä teoista mutta ehkä ne ovat suuria tekoja luontoa kohtaan.

 

Ilmastomuutokset ovat mm. maapallon napa-alueilla dramaattisemmat ja nopeammat kuin olemme aikaisemmin luulleet. WWF:n 20.10.2008 julkaiseman tuoreen raportin  mukaan uusimmat tutkimukset osoittavat, että Jäämeren jääpeite katoaa jopa 30 vuotta [2]IPCC:n ennusteita nopeammassa tahdissa. Uusimman ennusteen mukaan kesäaikainen jääpeite katoaa kokonaan vuosien 2013 ja 2040 välillä. Tällaista ei ole tapahtunut Jäämeren historiassa yli miljoonaan vuoteen, sanotaan raportissa.

 

Suomen pääministeri on esiintynyt jämäkästi ilmastotavoitteiden puolesta sanomalla, että tuumaakaan ei anneta periksi tavoitteissa vai tarkoittiko hän Suomen ajamia maakohtaisia etuja EU:n ilmastotavoitteisiin? Mutta joka tapauksessa Luonnonsuojeluliiton lehdistötiedote 7.10.2008 kertoo, että päinvastoin Suomen edustajat ovat pyrkineet vesittämään EU:n ilmastotavoitteita maakohtaisten tavoitteiden osalta.

 

Hiljattainen ilmestyneessä eurobarometrin kyselyssä kansalaiset tukevat EU:n ilmastotavoitteita. Barometrin mukaan he pitävät tavoitteita oikean suuntaisina ja jopa liian vaatimattomina. Mutta asian käsittelyn yhteydessä mm. EU:ssa on monia poliittisia intohimoja ilmastotavoitteista, jossa ovat pelissä maakohtaiset itsekkäät edut.

 

Kaikesta huolimatta ihmiskunta on kovien maapallon kokoisten haasteiden edessä ja tähän haasteeseen on vastattava ihmisten, poliitikkojen, hallitusten, maiden ja koko markkinatalouden. Mutta isoin kysymys on se, että onko aika loppumassa kesken suunnan muutokselle, joka pelastaisi ihmiskunnan lopulliselta ekologiselta tuholta?


[1] Vuoden luontokuvafestivaali Finlanadia-talossa 19.10.2008 Helsingissä.

[2] Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli (IPCC).