Kuva: Eduskunnan internet-sivulta

Kohufarssit jatkuvat Eduskunnan osalta kun Keskustapuolueen kansanedustaja Kalli möläytti, että ei ole täyttänyt lain kirjainta vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuudesta. Kalli on nyt yrittänyt tiedotusvälineissä paikata ajattelemattomuuttaan.

 

Kansanedustajat ovat säätäneet itselleen sellaisen lain, että he voivat rimaa hipoen tehdä selvityksiä vaalirahoituksestaan. Poikkeuksetta, lähes jokainen kansanedustaja on vaalirahoituksen osalta piiloutunut tukiyhdistyksen tai puolueyhdistysten taakse.

 

Kävin 200 kansanedustajan vaalirahoitusilmoitukset lävitse ja tarkastelun perusteella lähes kaikki ilmoitukset olivat ylimalkaisia eivätkä täytä lain kirjainta ilmoitusvelvollisuudesta. Kokoomuksen ja Keskustan yhdeltä edustajalta oli lähes täydellinen selvitys vaalirahoituksesta.

 

Monet kansanedustajat olivat rahoittaneet itse kampanjointinsa tai laittaneet suuriakin summia omia rahojaan vaalitoimintaan mm. Vihreiden kaksi kansanedustajaa on laittanut omat rahat likoon vaalikampanjaan. Valtakunnallisesti näkyvien poliitikkojen vaalirahoitus on helpompaa kuin sellaisten, jotka ovat ehdolla ensimmäistä kertaa tai eivät ole valtakunnan politiikassa näkyvästi mukana.

 

Monilla yhdistyksillä näyttää olevan lompsa kunnossa kun he ovat rahoittaneet ehdokkaan koko vaalitoiminnan tai rahoittanut sitä suurella summalla; mm. Nuuksion Keskustakerho laittoi likoon kahdelle ehdokkaalle 59 000 euroa tai Mikkelin Työväenyhdistys 57 300 euroa yhdelle ehdokkaalle.

 

Tarkastelun perusteella SDP:n, Kokoomuksen ja Keskustan ehdokkaat ovat järjestäneet erilaisia maksullisia seminaareja, taidetta myymällä sekä muulla em. kaltaisella toiminnalla rahoitusta henkilökohtaiselle vaalitoiminnalle. Nyt eduskunnassa istuvat kansanedustajat käyttivät henkilökohtaiseen vaalikampanjointiin yhteensä n. 7.423 326 euroa ja puolueittain seuraavasti: SDP n. edustajat 1 347 833 euroa, Keskustan edustajat n. 2 396 581 euroa, Kokoomuksen edustajat n. 2 523 161 euroa, RKP:n edustajat n. 270 658 euroa, Kristillisdemokraattien edustajat n. 133 110 euroa, Vihreiden edustajat n. 139 277 euroa, Vasemmistoliiton edustajat n. 505 025 euroa, Perussuomalaiset n. 95 250 euroa ja Ahvenanmaan edustaja n. 12 431 euroa.

 

Kysymys kuuluukin, että kykenevätkö edustajien vaalirahoittajat ohjailemaan kansanedustajien päätöksentekoa heidän mieleiseen suuntaan? Rahoittajilla on poikkeuksetta ketunhäntä kainalossa kun he rahoittavat politiikan tekijöiden vaalitoimintaa. Joka muuta väittää niin se on höpö-höpö puhetta!

 

Vaikka Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n edustaja antoi radiossa lausunnon, että he ovat rahoittaneet eri kansanedustajaehdokkaita hakemuksen perusteella mutta tuskin he pelkästään rahan antamisen ilosta rahoittavat "demokratiaan" kuuluvaa vaalitoimintaa. Rahoituksella pyritään eristämään aatesuunnan mukaista politiikkaa tai yrityselämän hankkeiden myötämielistä käsittelyä eri yhteyksissä. Vaalirahoitukseen osallistuneen, Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n, yksirahoittajista on "rustaamassa" kauppakeskusta Vihtiin ja kas'kummaa rahalahjan saanut henkilö nettipäiväkirjansa kirjoituksessa suhtautuu nyt myötämielisesti em. hankkeeseen.

 

Yhteiskunnan "höpö-höpö" kulttuurin ansiosta demokratian temppeliin lain säätäjäksi pääsy edellyttää mediajulkisuutta ja vaalitoiminta rahoitusta. Rahoituksen saamiseen tarvitaan erilaisia keinoja mutta tuskin arpoja myymällä saadaan sellaisia euromääriä kasaan, että maakuntien demokratian esitaistelijat menevät lävitse vaalimyllystä Eduskuntaan.

 

Mutta mitkä ovat keinot korvamerkittömän vaalirahoituksen saamisessa niin, että vaalien jälkeen kansanedustajat voisivat olla "vaalirahasynnistä" vapaat? Nyt vellovan vaalirahoitusepisodin osalta pitäisi löytyä "suoraselkäisyyttä" sen suhteen, että kykenee julkistamaan rahoituslähteensä mutta ongelmallista on se, että vaalitoiminnan rahoitukselle ei ole pyyteettömiä lähteitä.

 

Puolueiden jäsenillä on täystyöllisyys kansalaistoiminnan pyörittämässä kun he joutuvat valmistautumaan vaalista toiseen ja markkinarako toiminnan rahoitukselle on erilainen eri puolueissa. Siinäpä demokratialle tuhannen taalan kysymys?